No tääl taas. Pääsin kirjastossa käymään hoitajan kans, ei mun anneta lähtee yksin pihalle ku mokailin viimeks. Olin silloin vuoden vaihtees sen 5 päivää, sen jälkeen tulin 4 viikon hoitojaksolle mutta lähin kolmen viikon jälkeen. Ajattelin taas pärjääväni, vaikka tiesin etten pärjää, ja kului viikko subu seurana. Nyt oon taas ollut täällä viikon ja tasan viikon päästä lähtö Järvenpäähän kuntoutukseen. Mies lähti sinne viikko sitten vierotukseen.
Kyllä täs alkaa pahimmat olot olla ohi, mutta silti elämäntyylin muuttaminen tuntuu niin perkeleen vaikeelta! Pitäis oppia käsittelemään negatiivisia tunteita eikä peittää niitä päihteillä. Tiedän ajatusmaailmani olevan väärä (tosin, kuka päättää minkälainen ajatusmaailma on oikea??!!) mutta ikinä musta ei kokonaan streittiä tule.
Ei kai auta ku jatkaa, kyllä tämä tästä. Jokaiselle samassa tilanteessa olevalle: Pärjätkää, tsempatkaa, pidetään toisistamme huolta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti