Hitto

Ei hitto tää on välillä kurjaa. Meilt otettiin keskiviikkona seulat, koko perhanan laitokselta ja samantien jos ne kattoo Lyricat niin tulee uloskirjaus. Mun mielestä on aika pieni paha huijata itteensä muutamalla Lyricalla. Miten mä muka ikinä pääsen eroon KAIKESTA? Haluanko mä edes? 

Tää on ihan hullun hommaa, ainut mitä pystyn ajattelee on se kun pääsen himaan ja saan vetää vedot. Melkein jopa toivon että lentäis pihalle niin pääsis taas vetämään. Ajattelen asian taas niin että yhtenä päivänä joo, ei tää homma lähe hanskasta mutta aina sillä on tapana lähtee!

Oonko mä ihan tosi loppuelämäni narkkari? Kuolenko mä nuorena ja kitkuissa? Oonko mä valmis lopettaa? En tiiä miten käsittelisin näit asioita, oon jo alkanu harkita korvaushoitoa ihan tosissani kun tuntuu ettei tästä lopettamisesta tuu yhtään mitään. En tajua miten vetoja voi kaivata näin paljon. Sillä tää paska olo lähtis mutta kun ei voi vetää!

Kirjotuksetkin alkaa toistaan toisiaan. ajatuksistaan kun kirjottaa ja mikäs se ainut ajatus onkaan... Helvetti kun ero voi ottaa koville, myisin vaikka oman mummoni vedoista. Oon aiheuttanu niin paljon paskaa kaikille jotka musta välittää mutta en taida välittää edes siitä.

Yritän handlata tän päivän niin sitten on ainakin taas yks selvä päivä takana. Sitte pitäis jatkaa samaa rataa täs laitokses vielä 3 viikkoa, se nyt vielä menee mutta miten käy kun pääsen himaan, siviiliin? Sittenhä vasta testataan pärjääkö vai ei...

@Järvenpään sosiaalisairaala

Vaik mä kuinka psyykkaan itteeni pärjäämään niin ei helvetti tää ottaa lujille. Odotan vaan et 4 viikkoa kuluis nopeesti et pääsen taas vetämään. Mä haluan retkahtaa! Mä haluan vittu paremman olon, henkisesti ja fyysisesti. Tää on rankempaa ku osasinkaa ajatella. Varmaan moni pitää mua vitun luuserina ja ihmettelee miks mä kaipaan nitkun elämäntapaa, mut on helpompi elää pää sekasin, vastoinkäymisetkin on pelkkiä paskoja juttuja, nyt vastoinkäymisetkin on elämää suurempia... Kaikki asiat jotka viiden vuoden aikana on tapahtunut, kaatuu päälle nyt. Oon juossu pakoon niin pitkään että on aika rankkaa kääntyä takasi ja kohdata ongelmat. Ja mulla on niitä ongelmia enemmän ku tajusinkaan. Kaikki kaatuu päälle!

Ei pitäis alottaa sellasta jota ei pysty saattaa loppuun.

Mä pystyn tähän.

Mä pystyn tähän.

Mä pystyn tähän.

Mä pystyn tähän.

Mä pystyn tähän.

Mä pystyn tähän.

Yhteensä tänä vuonna 5 viikkoo laitokses, jes.

Hemmetti entisestä elämästä on vaikee päästä eroon. Se seuraa, se kiusaa, se houkuttelee. Yritän ajatella että kun mä tän hoidon handlaan niin ehkä kaikki on sitten eri lailla, ehkä mä oon sit valmis elämään normaalia elämää. Aion laittaa hakupaprut toiseen kaupunkiin ja lähtee opiskeleen journalismia. Haluan vielä saada jotain hyvää aikaseks, tehdä jotain mutta välillä tuntuu et kaikki on tuhoon tuomittua, pystynkö mä koskaan olemaan hyödyllinen ja muuttaamaan niitä asioita missä näen niin paljon epäkohtia? Mä vihaan tätä kapitalistista yhteiskuntaa, mä haluan muuttaa maailmaa! Yksin en siihen pysty ja tuntuu ettei muita ihmisiä kiinnosta vaikka kaikki tasaverot sun muut paskat vaikuttaa niiden elämään helvetin paljon! Miksei ihmiset, varsinkin me jotka yhteiskunta on "hylännyt" toimi ja tee jotain, yritä muuttaa asioita. Ehkä mä pystyn kirjoittamaan siitä ja ihmiset herää. On tää Suomi loistava maa, demokratia toimii niin että saadaan päättää ketkä päättää meidän puolesta. HERÄTKÄÄ KANSALAISET!

Nyt joku ehkä lukee tätä ajattelee et taas yks nitku joka on narkannut aivonsa, tää Suomihan on hyvinvointivaltio. Mä en vain ole sitä mieltä, toimeentulotuilla ja Kelan masseilla pidetään yllä sellaista kuvaa että ihmisistä pidetään huolta mutta yritäpä saada apua päihde- tai mielenterveysongelmiin. Kyllä sitä apua saa, mutta hetken päästä jätetään tyhjän päälle, katkolta kotiin ja sitten ei auta kun pärjätä omillaan. Mun mielestä sekin kertoo paljon kun se äijä puukotti 17-vuotiaan tytön kuoliaaksi, sen takia että pääsee hoitoon. Ja tämähän on hyvinvointivaltio...

Ei auta ku kestää se minkä on ite aiheuttanut. Lähen jatkaa elämä hyvinvointivaltiossa.

Jumissa

Mä oon niin jumissa täs elämässä. Huomenna videoneuvottelu Järvenpäähän, tulee jotain tolkkua tähänkin. Ei voi ikinä tietää mitä ne on mun pään menoks suunnitellu. Alkaa mennä usko päihdepalveluihin kun joka paikassa eri säännöt, eri paikoissa luvataan eri asioita. Loppujen lopuks tuntuu et mulle sanotaan mitä mun tiedetään haluavan kuulla ja siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä.

Mä en jaksa tätä elämää enää, enkä mä pääse tästä elämästä irtikään. Kyllä tää meininki katkolla menee muttakui mä tuun ikinä pärjäämään siviilissä? Mä oon nisti ja tarvin mun fiksit. Katkolla on duunis mua nuorempaa porukkaa, ne on päässyt elämässä pidemmälle kuin mä ehkä koskaan tuun pääsemään. Mun olotilat muuttuu voittajafiiliksestä kurjuuteen ja itsesääliin. Miten mä sain itteni tähän jamaan etten mä osaa enää elää normaalia elämää? Ainakaan mä en tue kapitalistista yhteiskuntaa ku elän sossun rahalla ja tuhlaan nekin massit päihteisiin enkä kauppaan.

Mitä vittua mä edes täällä teen? Oon ajatellut nällisti asian niin että voin välillä kokeilla selvää elämää pari vuotta, jos parin vuoden päästä tunnen et tää ei oo mua varten niin ainahan voin aloittaa alusta. Otetaanpa nyt tällanen parin vuoden narkki-vapaa loma.

Ps.Miks joka vitun hoitopaikassa hoetaan et retkahdukset kuuluu asiaan, mä odotan jo nyt innolla et pääsen retkahtaa, sehän kuuluu asiaan...?

Katkolla...kolmatta kertaa tänä vuonna

No tääl taas. Pääsin kirjastossa käymään hoitajan kans, ei mun anneta lähtee yksin pihalle ku mokailin viimeks. Olin silloin vuoden vaihtees sen 5 päivää, sen jälkeen tulin 4 viikon hoitojaksolle mutta lähin kolmen viikon jälkeen. Ajattelin taas pärjääväni, vaikka tiesin etten pärjää, ja kului viikko subu seurana. Nyt oon taas ollut täällä viikon ja tasan viikon päästä lähtö Järvenpäähän kuntoutukseen. Mies lähti sinne viikko sitten vierotukseen.

Kyllä täs alkaa pahimmat olot olla ohi, mutta silti elämäntyylin muuttaminen tuntuu niin perkeleen vaikeelta! Pitäis oppia käsittelemään negatiivisia tunteita eikä peittää niitä päihteillä. Tiedän ajatusmaailmani olevan väärä (tosin, kuka päättää minkälainen ajatusmaailma on oikea??!!) mutta ikinä musta ei kokonaan streittiä tule.

Ei kai auta ku jatkaa, kyllä tämä tästä. Jokaiselle samassa tilanteessa olevalle: Pärjätkää, tsempatkaa, pidetään toisistamme huolta.