Ei helvetti mä oon hukas itteni kans. Ei mitään hajua kuka mä oon tai kuka mun pitäis olla... Korvaushoito alotettiin tääl katkolla about kuukausi sitte. Olin 3 viikkoa ilman Samia, 2 viikkoa katkolla ja yhden kuntouttavalla. Sitten se taas ilmesty mun elämään, horjuttamaan mun mielenterveyttä. Jos mä pyydän, et anna mun olla rauhas, kuinka vaikee ihmisen on tajuta että se 2 minuuttia ei riitä?! Tai tunti, ihan sama, mut hetken päästä se aina tulee ja sanoo et häh, sähän oot saanu olla rauhas jo. Tuo ihminen vie ilman mun ympäriltä, ahdistaa mut nurkkaan. Eilen mä kysyin siltä, että kumpaa sä rakastat enemmän, itsees vai mua. Vastaus oli että itseäni. Ja mä olisin joskus ollut valmis kuolemaan tuon ihmisen takia! Oon liian kiltti ja sitä se osaa käyttää hyväksi.
Tekis mieli huutaa, hakata päätä seinään ja itkeä. Mut pakko vaan esittää vahvaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti